
Minä ajattelen asian niin että kädet ovat kuin sielun linnut; vapaan ajatuksen, vapaan tunteen ja vapaan tahdon hiljaisesta yhteisymmärryksestä… siitä syntyy haltija.

Ensimmäinen haltijani, Veronika , syntyi jo vuonna 1987 rakkauslahjana pikkusiskolleni. Eli Veronika oli kantaäiti tälle laajalle haltijakansalle jota olen saanut synnytellä siitä asti. Haltijaemoksi minä itseni miellänkin enemmän kuin nukketaiteilijaksi sillä niin syvästi olen liittynyt kaikella mitä minussa elää haltijoihin ja heidän syntyprossessiinsa.
Minun omat juureni uiskentelevat tälläkin hetkellä jossainpäin Oulujärveä.
Koen valtavana vahvuutena kainuulaisjuureni ja sen että laivurin tyttärenä sain tutustua siihen ihmeelliseen järveen, Oulujärveen, jota Kainuun mereksikin kutsutaan.
Kädentaidot… ne minä totta vie olen saanut äidin suvun naisten perintönä. Sillä siinä suvussa naisten sormissa on taito.
Luova hulluus periytyy taas isäni suvusta. Ja hei olihan se Isomummu-Kaesa verenseisauttaja ja selvänäköinenkin.
Rakkaustyöksi minä tätä työtäni haltijaemona nimitän.
Haltijoiden synnyttelyssä inspiroivaa on myös se että voi katsella maailmaa aarteen etsijän silmin sillä haltijamateriaalia voi löytyä ihan mistä vaan.
Tyttäreni Inka-Lilja keräsi pienenä tien varsilta kaikki ruostuneet naulat ja kiikutti ne haltijoille tuntosarviksi. Hän myös nimesi haltijani ”melkein eläviksi”. Kun häneltä kysyttiin mitä äitisi tekee työkseen niin Inka-Lilja vastasi: ”Melkein eläviä.”
Myös rakkaan puolisoni täydellisen luottava tuki on minulle korvaamattoman tärkeä.
Tutut ja vieraat tuovat minulle ihmeellisiä asioita jotka he kokevat kuuluvan haltijoiden synnyttelyyn.
Ja luonto…sehän se vasta haltijamateriaaliaarrekammio on.
Oijoi….ajattelepas vaikka rantaan ajautuneita aaltojen suutelemia puiden kappaleita.
Loppuun haluan todeta sen että yhä edelleen….näiden vuosikymmenten jälkeenkin….jokaikinen kerta kun uusi haltija syntyy maailmaan yllätyn ja ilahdun suuresti kuka sieltä sillä kertaa tänne ihmisten ilmoille pujahti.
Eli haltijan syntyyn sisältyy aina yllätys ja minä tyttöhän rakastan yllätyksiä!
